logo

HAS - Helsingin akvaarioseura ry

Viljelykilpailu

 

Yleistä seurasta

Toiminta

Muuta

Jäsensivut

VILJELYKILPAILU

Viljelykilpailu on akvaarioliiton tukema yhteispohjoismainen kampanja.

Suomen Akvaarioliiton laatiman viljelypaketin tarkoitus on kannustaa akvaarioharrastajia hankkimaan ja levittämään kalojen käyttäytymiseen liittyvää tietoa ja toisaalta toimia ohjenuorana kalojenpidon eettisten kysymysten äärellä. Viljelypaketista löytyy mm. akvaariokalojen viljelyn periaatteet ja päämäärät, viljelymerkkivaatimukset sekä viljelykilpailun säännöt. Viljelytaulukko on osa viljelypakettia. Viljelytaulukossa lajit on luokiteltu vaikeusasteen mukaan.

Viljelykilpailuun osallistuminen onnistuu helposti. Liity Helsingin Akvaarioseuraan jollet jo ole jäsen, viljele mitä mielit, tulosta viljelylomake (hopea- ja pronssimerkkikaavake tai kultamerkkikaavake) ja palauta se täytettynä viljelyvastaavalle tai jollekulle muulle hallituksen jäsenelle esimerkiksi kuukausikokouksen yhteydessä. Helsingin Akvaarioseura siis luonnollisestikin vastaanottaa kyseisiä kaavakkeita HAS:n jäseniltä ja muut seurat omilta jäseniltään.

Koska seurat kilvoittelevat keskenään maineesta ja kunniasta, on suotavaa täytellä raportteja myös viljelyistä, joita ei ehkä itse niin arvosta. Akvaarioon ilmestynyt partiksen poikanen saattaa tiukassa tilanteessa ratkaista voittopisteet omalle seuralle.

Sea Life

HAS:n jäsenet saavat vuosilipun hinnasta 20% alennuksen.

Alennuslippua voi tiedustella lipunmyyntikassalta. Muista ottaa mukaan jäsenkorttisi todisteeksi HAS:n jäsenyydestä.

Helsingin Akvaariokeskus

Helsingin Akvaariokeskus tarjoaa HAS:n jäsenille edun tarvikkeista ja ruoista. Katso tarkemmin jäsensivuilta.

Akvaariopuoti Tulipyrstö

Akvaariopuoti tulipyrstö tarjoaa HAS:n jäsenille edun tarvikkeista ja ruoista. Katso kampanjakoodi jäsensivuilta.

Pets' Friends Shop

Kannattajajäsenet:

Helsingin Akvaariokeskus Ky

Nelitassu Ky

Siniriutta Ky